Tarja Kauppila
johtaja
Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus ISO
Kansallisen sosiaali- ja terveyspolitiikan tulevaisuutta haettiin huhtikuun lopulla valtakunnallisessa seminaarissa muiden muassa pääministeri Matti Vanhasen puheenvuorolla. Kuulin häntä ensimmäisen kerran livenä ja message oli kerrassaan kiinnostava itäsuomalaisittainkin.
Pääministeri avasi pelin lohdullisesti: kaikista on pidettävä huolta. Ja yhteiskunta on olemassa siksi, että riskit kannetaan yhdessä – ketään ei jätetä. Tästä sosiaalialan kehittämisen äitijohtajan oli tosi helppo antaa pisteitä.
Terveyserot ovat kuitenkin Suomessa kasvussa. Monet alueilla tutut haasteet käytiin läpi. Yhtenä pienen kansan selviytymiskeinona tuli esille valtakunnallinen terveyskustannusten tasausrahasto.
Kyseessä voisi olla noin 15 miljardin julkinen terveydenhuollon rahoituspooli. Kuntalaisille tähän ”kassaan” kuuluminen toimisi eräänlaisena vakuutuksena saada hädän tullen kohtuullisesti apua - asuinpaikasta riippumatta. Perustuslain hengen mukaista, eikö?
Tietoteknologian kansallisen kehittämisen saloihin perehtyneitä ilahdutti terveysrahastoon liitetty ajatus yhdestä yhteisestä tietopalvelusta. Koko reformin toteutuminen edellyttäisi kansallista johtamisjärjestelmää. Ja aikaa saattaisi hyvinkin tarvita parin vaalikauden verran, mutta nou hätä, ei kai sosiaali- ja terveyspolitiikassa ihan formulakisoista kyse olekaan.
Suomalaiseen kehittämisarkeen toivoisi lisää hallittua, tutkimusavusteista kokeilutoimintaa. Kenties terveysrahastostakin voisi jonkinlaisen ideaalimallin hahmotella. Pilotoisi sitä jollakin alueella vaikkapa määräaikaisen lain turvin.
Ei siinä toki kansallisia hyötyjä kerralla tavoitettaisi, mutta saataisiin kokemusta uudenlaisesta johtamisjärjestelmästä. Ei myöskään myllättäisi koko maata ennen kuin ollaan selvillä, mitä palvelujen kanssa tarkkaan ottaen ollaan tekemässä ja miten. Pääministeristä tämä oli ihan tutkimisen arvoinen ehdotus.
Toki joku otti esille sen, ettei vakuutuspohjainen järjestelmä hänen tietojensa mukaan ole missään alentanut kustannuksia, pikemminkin päinvastoin. Niinpä. Mutta ei taida muitakaan malleja monta olla tiedossa, jotka lähitulevaisuudessa näissä kysymyksissä ”takuuvarmasti” kustannuksia alentaisivat eri puolilla maatamme.
Kustannusten nousuun on monta syytä, osaan on helpompi ja osaan on vaikeampi vaikuttaa. Sosiaalitalouden asiantuntija totesi hiljattain menokäyriä tutkiessaan, että tehokkain terveydenhuollon kustannuksia alentanut tekijä ns. pitemmällä aikavälillä on maassamme ollut taloudellinen lama. Kun ei ole ollut varaa, ei ole ”hankittu”.
Mutta toisaalta: eikö ole arvokasta, että yhdessä tienaamamme sijoitetaan yhteisen selviytymisemme tueksi. Hyvästä saa vähän maksaakin, eikö? Ja pakko on sanoa, että varmasti joskus sellainen taitamattoman tilaajan sulo vileenimäinen ”ostin kun sain niin halavalla” -asenne ottaa pattiin palvelujen tosiasiallisten käyttäjien puolella.
