Köyhäinhoitolehti 10/1916

A. Nilsson:

Köyhäintalojen johtajattarien nykyinen asema ja epäkohdat köyhäintaloissa

Koska maamme köyhäintaloissa silloin tällöin ja aivan äskettäinkin on sattunut valitettavia tapahtumia, on epäilemättä erittäin tärkeätä, että yhä laajemmissa piireissä ja entistä voimakkaammin käydään käsiksi kysymykseen, mikä on ollut syynä siihen, että tällaisia ikävyyksiä on ilmennyt, ja miten ne olisivat vastaisuudessa ehkäistävissä?

Tahdon seuraavassa omasta puolestani esittää muutamia seikkoja, jotka käsitykseni mukaan ovat olleet epäkohtain ja paheksuttavain tapahtumain aiheena.

Monetkin maamme noin 200 nousevain köyhäintalojen johtajattarista ovat kelvollista ja tehtäviinsä kykenevää väkeä, mutta joukossa on sellaisiakin, jotka ovat jo luonteensakin puolesta tälle alalle sopimattomia, varsinaisten ammattitaitojen puutteesta puhumattakaan. Muutamat ovat päälle päätteeksi pyrkineet köyhäinhoitoalalle ainoastaan toimeentulotaistelun ajamina ja pakoittamina, ilman vähintäkään rakkautta köyhiin ja kärsiviin, ilman että he sitä ennen ovat hetkeksikään pysähtyneet ajattelemaan, miltä on tuntuva ja mitä vaativa alituinen elämä ja oleskelu juuri heidän parissaan.

Toiseksi on muistettava, että maamme kunnat ovat – kun meillä ei vielä ole aikaansaatu erikoislaitoksia erilaisille puutteenalaisille - pakotetut kokoamaan ainoihin köyhäintaloihinsa mitä erilaisimpia avuntarvitsijoita. Joukossa on rehellisiä, kunniallisia vanhuksia, mutta saman katon alle, joskin eri huoneisiin, kasataan paheellisia naisia ja miehiä, juopottelun turmelemia, mielen uhkaltaan lannistumattomia entisiä kuritushuonevankeja j.n.e. Sillä köyhäintaloja ei ole tarkoitettu ainoastaan tosi hädässä olevain inhimillisiksi huoltoloiksi, vaan on niiden avulla lisäksi tahdottu vapautua oikeudettomista avunnauttijoista siveellisesti ojentavan kurin ja työpakon välityksellä. Niinpä toimivatkin köyhäintalomme samalla haavaa sairashuoneina, vanhuudenheikkojen tai heikkojärkisten hoitoloina ynnä työlaitoksina.

Aivan erikoisia taipumuksia ja luonteenlahjoja tuleekin näin ollen totta totisesti olla sillä ihmisellä, sillä naisella, joka kykenee tällaisissa oloissa valmistamaan kysymyksenalaisten laitosten eri hoidokkaille kaiken sen hoidon, mitä kukin heistä erikseen kaipaa, sekä sen lisäksi ylläpitämään siisteyttä ja järjestystä.

Monen monet kunnat ovat kuitenkin osoittaneet ylen vähän ymmärtämystä köyhäintalojensa johtajattarille ja näiden tavattoman vaativille tehtäville. Älyttömässä säästeliäisyydessä on johtajattaren toimi, joka - kuten jo mainitsin asettaa hoitajalleen suuria vaatimuksia hänen luonteeseensa, uskonnollisuuteensa ynnä sielun- ja ruumiinvoimiinsa nähden ja joka lisäksi edellyttää ainakin jossain määrin yleissivistystä, uskottu sen huostaan, joka on siihen halvimmalla tarjoutunut. Ja kuitenkin riippuu köyhäintalojen taloudellinenkin kannattavaisuus ennen kaikkea laitoksen johdosta. Kun johtajatarta otettaessa täten pannaan pääpaino palkan alhaisuuteen, niin mitäpä vakuuksia silloin enää voikaan olla olemassa siitä, että laitoksen sairaat ja vuoteenomat tai siveellisesti ojennettavat holhokit saavat sopivan hoidon, ettei laitoksessa pian pääse vallalle siivottomuus syöpäläisineen sekä ettei johtajatar pystymättömyytensä hermostuttamana ryhdy moitittaviin tai rangaistaviin tekoihin.

Monistellen olenkin ollut tilaisuudessa elämän elävässä käytännössä toteamaan, miten erinomaisen suuriarvoinen asia sopiva johto on köyhäinhoitolaitoksille. Vanha, epäkäytännöllisesti suunniteltu ja hankalahoitoinenkin laitos on usein antanut, kun siihen on saatu kyvykäs, riittävän sivistysmäärän omaava ja tehtävissään taitava johtajatar, hyvät tulokset; mutta moni mitä parhaiten varustettu ja uudenaikaisimpain periaatteitten mukaan muovaeltu kunnalliskoti on jo ensi vuosinaan sortunut epäjärjestvksen ja epäkohtien tyyssijaksi vain kykenemättömän johdon tähden. Ilman tehtäväänsä riittävin määrin valmistunutta, luonteeltaan luotettavaa johtajatarta ei mikään köyhäinhoitolaitos, enempää kuin muukaan laitos, voi menestyä.

Köyhäintaloillamme on kuitenkin, kuten jo viittasin, harvinaisen monipuolinen työala. Niiden hoidokkaiden jaottelu sopivissa ryhmissä erikoislaitoksiin olisi omansa arvaamattoman suuresti helpottamaan johtajattarien työtä ja toimintaa. Mutta tämän tapainen eri laitosten välityksellä aikaansaatava hoidokkaiden luokittelu kysyisi siksi suuria kustannuksia, ettemme voine toivoa sen laajempaa toteutumista lähitulevaisuudessa ainakaan maalaiskunnissa. Osittain voinee sellainen kuitenkin käydä päinsä pitemmittä viivytyksittä. Pitäisinkin ehdottomasti välttämättömänä, että maassamme mahdollisimman yleisesti ryhdyttäisiin ilman ajan hukkaa toimenpiteisiin nykyisten kunnallisten köyhäintalojemme täydentämiseksi laitoksilla, joita tahtoisin nimittää - vireellä olleen piirimielisairaalahankkeen mukaisesti - piirityölaitoksiksi. Sellaisia olisi vapaan kunnallistoimen tietä, kuntain piirittäisillä yhteenliittymisillä, perustettava erittäin miespuolisia ja erittäin naispuolisia köyhäinhoidokkaita varten, ja lähettäisivät laitoksiin liittyneet kunnat niihin, omaksumainsa sijalukujen rajoissa, köyhäintaloistaan tai muutoin riitaisimmat ja ilkeäluontoisimmat holhokkinsa ynnä sellaiset isäntävallan alaiset työhoidokkaat, joiden työssäpito voisi tapahtua niissä sopivimmin. Kysymys oli esillä maamme ensimäisessä yleisessä köyhäinhoitokongressissa Helsingissä 1913 ja voitti jo silloin suurta myötätuntoa.

Niin kauvan kuin köyhäintalojärjestelmämme toimii nykyisellään, vaikeuttavat niihin majoitetut paheelliset naiset ja miehet hillittömällä esiintymisellään järjestyksenpitoa yleensä ja vaikuttavat siveelliseltä luonteeltaan heikompiin hoidokastovereihinsa valitettavan turmelevasti. Sellaiset naiset ja miehet ovat usein olleet suoranaisena syynä siihenkin, että laitoksen johtajattaren terveys on murtunut ennen aikaansa. Ja onpa sattunut tapauksia sellaisiakin, että johtajatar juuri tällaisten ainesten alituisen ärsytyksen ja ilkeämielisyyden tähden on tullut niin hermostuneeksi ja menettänyt niin kokonaan malttinsa, että on käynyt heihin käsiksi, vaikkapa on tiennytkin, ettei sellainen ole sallittua sekä että hänen, ylläpitääkseen hoidokkaissa kuuliaisuutta ja arvonantoa, on heidän parissaan aina noudatettava siveätä ja moitteetonta käytöstä. Käymällä kÄsiksi hoidokkaihinsa ja käyttämällä heitä kohtaan sopimatonta puhetapaa, on tällainen johtajatar luonnollisesti menettänyt heidän kunnioituksensa ja tehnyt itsensä kerta kaikkiaan mahdottomaksi laitoksen johdossa. Seuraus on ollut paikan menettäminen. Ja sellaista on voinut sattua monet vuodet kiitettävästikin tehtävistään suoriutuneelle johtajattarelle, vieläpä yhden ainoankin äärimmäisen ilkeän ja epäsiveän hoidokkaan vuoksi, joka ei ole suonut johtajattarelle hetkenkään rauhaa.-

Viimeisten kymmenen vuoden kuluessa on voitu panna merkille, että paheellisten hoidokasainesten kurissapito on käynyt päivä päivältä yhä vaikeammaksi. Mutta yhtä rintaa tämän ilmiön kanssa on todettu, että myöskin köyhäintalojen johtajattarien sivistystaso on saman ajan sisällä alenemistaan alennut. - Johtopäätökset lankeavat luonnostaan. – Ei kuitenkaan sovi ihmetellä mainitsemaani sivistystason alentumista, kun muistaa, miten raskas ja vaivaloinen köyhäintalon johtajattaren toimi tosiasiallisesti on ja miten mitättömät palkat siitä tavallisesti maksetaan, aikain kallistumisesta huolimatta.

Jos on johtajattaren työ raskasta jo yleensäkin, niin vielä painavammalta se heistä varmaan tuntunee, ajatellessa, että heidän tulevaisuutensa on synkän epätietoisuuden varassa. On sangen vähän houkuttelevaa uhrata sielun- ja ruumiin voimansa taukoamattomaan työhön kurjain ja kärsiväin hyväksi, raataa rikki terveytensäkin, tietäen että omat vanhuuden päivät ovat turvatta, että lopussa häämöittää omallakin osalla köyhäinhoito. Riittävästä palkasta johtajattarille ja heidän vanhuuden päiväinsä turvaamisesta ei voida kyllin usein huomauttaa.

Kuta useammalta puolen asiaa valaistaan, sitä ilmeisemmäksi käy köyhäintalojen johtajattarien tehtäväin ja aseman vaikeudet ja epävarmuus. Mutta ellei näitä vaikeuksia ryhdytä toden teolla poistamaan ja ellei johtajattarien asemaa käydä vakavammin turvaamaan, ei myöskään pidä ihmetellä, jos moitittavia epäsäännöllisyyksiä ja paheksuttavia kohtia yhä edelleenkin tulee näissä laitoksissa ja niiden johdossa paljastumaan.

Käsitykseni mukaan olisivat parannustoimet ohjattavat seuraavaan: 

I) Erikoislaitosten perustamiseen paheellisille hoidokkaille, näiden eristämiseksi kunnalliskotien muista hoidokeista;

2) Johtajattarien pa1kkasuhteiden parantamiseen; ja

3) Johtajattarien vanhuuden päiväin turvaamiseen.

                                                                                                                      A. N:n