Sosiaaliturva 9/1995
Erja Saarinen
Hervannassa ammattilaiset ja asukkaat selviytyvät yhdessä ilman perinteisiä rooleja
Jukka Vinnurvan kymmenen vuoden yhdyskuntatyön työrupeama Tampereen Hervannassa on saanut asiakkaiden ja ammattilaisten roolit heittämään kuperkeikkaa sekä nivonut kansalaistoiminnan ja julkisen sosiaalihuollon uusilla tavoilla yhteen. Hervantalaisten tarpeisiin on syntynyt monenlaisia toiminta-areenoja, joilla erilaiset ihmiset pystyvät toteuttamaan ideoitaan ja saamaan apua arkeensa.
Tampereen kaupungin sosiaalityöntekijä ja Yhdessä selviytymisen Tuki ry:n puheenjohtaja Jukka Vinnurva on ottanut vakavasti Hervantaan vuonna 1985 perustetun alueellisen sosiaalitoimiston iskulauseet asiakkaasta oman elämänsä subjektina sekä asiakkaan ja työntekijän tasavertaisuudesta. Hän on kymmenen vuoden ajan ollut mukana synnyttämässä sellaisia areenoita, joilla asiakkaan ja ammattiauttajan perinteisistä rooliasetelmista päästään eroon.
Vinnurvan ajatukset uudenlaisesta yhteiskuntatyöstä lähtivät paljolti auttamisen rajojen pohdinnasta.
”Törmäsin työssäni ihmisiin, jotka eivät tuntuneet koskaan muuttuvan, vaikka mitä tapahtui. Huomasin pari totuutta auttamisesta: viime kädessä voin muuttaa vain itseäni, eikä kukaan voi tulla autetuksi, jos ei hänellä ole siihen halua. Mietin voisimmeko muuttaa auttamisen reunaehtoja niin, että erilaiset ihmiset pystyisivät elämään kykyjensä mukaan.”
1980-luvun lopulla lähinnä sosiaalityön asiakkaat ja Jukka Vinnurva alkoivat kokoontua nk. torstai-ryhmään keskustelemaan. Ryhmässä onnistuttiin pitkälti vapautumaan ammattilaisen ja asiakkaan rooleista:
”Minäkin vapauduin roolistani ja saatoin sanoa ”asiakkaille” suoraan, mitä heistä ajattelin. Olin yksi sen ryhmän jäsen.”
Ryhmässä huomattiin, että lähes kaikki osallistujat, Vinnurva mukaan lukien, olivat herkästi innostuvia ja syttyviä, aloittivat touhuamaan yhden asian kimpussa ja pian toisen, jolloin taas edelliset asiat jäivät kesken. Ryhmän asiakasjäsenet eivät myöskään ottaneet käytännön asioiden hoitamisesta vastuuta – he odottivat kuitenkin perinteisten rooliodotusten mukaisesti Vinnurvan ammattilaisena hoitavan ne.
Keskusteluryhmässä syntyi ajatus Yhdessä Selviytymisen Tuki -yhdistyksen perustamisesta. Yhdistyksen ajateltiin tekevän hervantalaisten ideoimasta toiminnasta vakavampaa ja saavan myös vapaaehtoiset toimijat ottamaan toiminnasta vastuuta. Yhdistyksen uskottiin kaupungin byrokratiaa joustavammin tukevan nopeasti kehittyviä toimistoja
”Yhdistys nousi areenaksi, jonka kautta impulsiiviset ja usein erilaisia elämänhallinnan ongelmia omaavat ihmiset voisivat helposti toteuttaa ideoitaan”, Jukka Vinnurva sanoo.
Yhdistyksen tuella toiminta saadaan nopeasti liikkeelle. Helposti innostuvat ihmiset eivät ehkä jaksaisi odotella sitä, että kaupungin byrokratia punnitsee heidän ideoidensa elinkelpoisuutta. Yhdistyksen tuki mahdollistaa keskittymisen siihen, mitä osaa eikä kaikesta joudu huolehtimaan itse. Yhdistys hoitaa esimerkiksi erilaisten toimintojen kirjanpidon ja avustaa rahan hankkimisessa. Kaupunki on varannut Hervannan yhdyskuntatyön käyttöön vuosittain 100 000 markkaa, jolla voidaan avustaa erilaisia toimintoja tai hankkia vaikkapa lasketteluvälineitä nuorten leirejä varten.
Yksi toiminta johtaa toiseen
Yhdistyksen moninaiset toiminnat ovat menneet prosessina eteenpäin. Ne ovat syntyneet tavallaan itsestään, ihmisten arkielämän tarpeista:
”Koskaan ei ole tarvinnut virkamiesmäisesti päättää, että nyt synnytetään tällaista toimintaa. Juuri oikeat hommassa tarvittavat ihmiset vain löytyvät jostakin. Yksi toiminta johtaa toiseen: Esimerkiksi autovarkauksiin syyllistyneille nuorille perustettiin autokorjaamo, jotta he voisivat laillisesti puuhailla autojen kimpussa. Kiinteä autokorjaamoporukka, Nuoret Ritarit, taas ryhtyivät tekemään muuttokeikkoja rahoittaakseen harrastuksiaan. Muutoissa jäi aina käteen käyttökelpoista tavaraa, josta muuttaja halusi päästä eroon. Näiden tavaroiden jatkokäyttö taas johti kierrätyskeskuksen ja tavaroita korjaavien työpajojen laajenemiseen jne.” Jukka Vinnurva kuvailee.
”Yhteisö elää koko ajan ja siihen tulee uusia yksilöitä, joilla on erilainen tilanne ja tilaus tulla mukaan. Toiset taas jäävät toiminnasta pois: he ovat ehkä saaneet työpaikan tai eivät pitemmän päälle kykene yhteistyöhön ja ottamaan toisia huomioon.”
Vaikka hervantalaisia on saatu laajasti toimimaan ja ideoimaan uutta, Vinnurva myöntää kuitenkin, että Yhdessä Selviytymisen Tuki ry ja siihen liittyvä yhteisö ovat edelleen liikaa hänen varassaan.
”Yhteisö ei ole vielä saavuttanut tavoitteitaan toimia tietyistä yksilöistä riippumattomana. Nykylama on kuitenkin tuonut toimintaan mukaan yhä enemmän koulutettuja työttömiä, joista on kasvamassa toiminnasta enemmän vastuuta ottavien ihmisten joukko. Koulutetuista työttömistä on muun muassa löytynyt yhdistyksen kansainvälisistä suhteista vastaavia ihmisiä.”
Vinnurva harmittelee kuitenkin sitä, että Suomessa keskiluokkaiset työttömät yleensä puuhastelevat mieluummin kaltaistensa kanssa kuin lähtevät mukaan köyhien ihmisten hankkeisiin.
Asiakastoiminnasta kansalaistoiminnaksi
Jukka Vinnurva pitää tärkeänä, että Hervannassa erilaisiin toimintoihin on saatu mukaan kaikenlaisia ihmisiä, myös muita kuin sosiaalityön asiakkaita. Toiminta ei onnistu, jos kaikki osallistujat ovat äärimmäisissä vaikeuksissa:
”Normaalisuuden periaate on tärkeä, kun kokoan esimerkiksi nuorten lasketteluleirejä. Jos ryhmässä on vain muutama huostaanoton uhan alla oleva lapsi, heitä ei mitenkään osoitella, vaan he pääsevät ryhmän henkeen mukaan ja samastumaan sen ”normaaleihin” jäseniin. Toisenlaisen mallioppimisen prosessi pääsee alkuun. Leireille otetaan mukaan myös tavallisia aikuisia miehiä esimerkiksi autonkuljettajiksi.”
Suurin osa toimijoista on köyhiä ja työttömiä tavallisia ihmisiä. Elämän valtavirrassa eläviä, työssäkäyviä ja autolla ajavia ihmisiä Toimelaan ei helposti eksy, mutta esimerkiksi kaikenlaisia nuoria toiminta tavoittaa:
”Toimelan biljardi ja tietokonepelit kiinnostavat erityisesti nuoria, joille ei ole kotona tarjolla kovinkaan paljon. Ne houkuttelevat kuitenkin myös tietokoneista ja biljardista kiinnostuneita tavallisia nuoria. Toimelaan hakeutuu myös nuorisotyötä ammatikseen harkitsevia nuoria. Heitä on ollut Toimelassa nuorisotyöharjoittelussa tai työllistettynä ohjaajiksi.” Jukka Vinnurva kertoo.
Jokaisen on tehtävä oma osuutensa
Yhdistyksen yksi periaate on, että jokaisen on aina tehtävä oma osuutensa ja otettava vastuuta.
”Höösäämisestä pyritään irti. Nuorille opetetaan, että jos esimerkiksi lasketteluleirille haluaa lähteä, on annettava myös oma panoksensa, vaikkapa katettava jotenkin osa kustannuksista. Monille isättöminä kasvaneille pojille on kova pala, kun esimerkiksi leireillä joutuu huolehtimaan aamuruokailusta – se saattaa olla jonkun pojan elämässä ensimmäinen kerta. Kun leireillä asutaan hienoissa kämpissä, lasketellaan ja status nousee, ei kukaan kehtaa jättää sovittuja töitä tekemättä. Aamupuurot tulee kehitettyä.”
Myös yhdistyksen hakiessa kaupungilta tai Raha-automaattiyhdistykseltä avustusta, sen periaatteena on ensin polkaista toiminta itse käyntiin ja hankkia osa toiminnan vaatimista varoista itse.
Laajempia vertailukohtia
Yhdessä Selviytymisen Tuki yrittää monin tavoin laajentaa toimintaan osallistuvien ihmisten näkökulmia:
”Jollain tavalla on hyvä huomata omien ympyröidensä pienuus. Esimerkiksi pojille, jotka ovat ikänsä pyörineet Hervannan kivipihoilla avain kaulassa, on avartavaa päästä lasketteluleireille Ylläkselle juppiporukan keskelle. Kun he palaavat Hervantaan, entiset kuviot tuntuvat pieniltä ja lapsellisilta.”
Koko yhdistys etsii näkemyksiensä laajentamiseksi kansainvälisiä yhteyksiä muihin ruohonjuuritason liikkeisiin. Yhdistys on mukana muun muassa Euroopan köyhyyden vastaisessa verkostossa.
”Vaikka korostamme toiminnassamme paikallisuutta, täytyy myöntää, että paikalliset ihmiset ovat nurkkakuntaisia. Kansainväliset yhteydet avartavat samalla tavalla kuin Ylläksen reissut lastensuojelunuorten näkökulmia. Tähänhän vallankumouksetkin perustuvat: orjat, jotka eivät paremmasta tiedä eivät osaa sitä vaatiakaan. Ja vallankumouksen ei tarvitse tapahtua muuta kuin itsessä. Sitä kautta voi tulla oman itsensä subjektiksi”, Vinnurva uskoo.
Luokittelematonta toimintaa
Vinnurva ei halua nimetä Hervannan kansalaistoiminnassa esiintyviä erilaisia toimintoja esimerkiksi joksikin sosiaalityön menetelmiksi.
”Mielestäni kaiken luokitteleminen on kovin virkamiesmäistä tai akateemista ja antaa vain luokittelijalle itselleen pätevyyden ja turvallisuuden tunnetta: asiat ovat hanskassa, kun ne on luokiteltu.”
Vinnurvalta ei ole liikaa tivattu nykytrendien mukaan toiminnan tuloksellisuutta tai laadukkuutta:
”Tunnen vain sydämessäni olemmeko jossain määrin onnistuneet ja edenneet. Usein joudun hyväksymään sen, että vaatimattomatkin tulokset ovat riittäviä. Vaikka kavereista ei tule loistavia suoriutujia, niin sekin on jo tärkeää, että he ovat esimerkiksi oppineet olemaan rehellisiä itselleen ja muille.”
”Siinä korostuisi aika lailla itsetehostuksen tarve, jos kovasti tekisin toiminnasta raportteja, tieteellistä esitystä sitaatteineen ja teoreettisine viitekehyksineen. Pelkään, että toiminta loppuu siihen, kun kokoan sen ensimmäiseen raporttiin. Raportti on kypsä hedelmä, ja kun omenakin on kypsä, se tippuu pois.”
”Voi olla, että tällainen toiminta synnyttää kaupungille säästöjä ja eihän taloudellisuus pahasta ole kunhan se ei merkitse niiltä ottamista, joilla on kaikkein vähiten”, Vinnurva miettii yhdyskuntatyön tuloksellisuutta.
Irti perinteisestä ammatillisuudesta
Jukka Vinnurvan ammatillisuus on muuttunut kymmenvuotisen yhdyskuntatyönprosessin aikana. Hän on sosiaalitoimen palkollinen, joka ei hoida perinteisiä sosiaalityöntekijän tehtäviä, kuten toimeentulotuen jakamista, vaan kannustaa ihmisiä toimimaan, vie nuoria leireille jne.
”Olen koko ajan itsenäistynyt omasta instituutiostani. En enää tarvitse perinteistä ammatillisuutta nojapuuksi.”
”Henkinen puoli on avautunut uudella tavalla ja ammattilaisen orientaatio, joka korostaa tiedon merkitystä, on hiipunut. En tarkoita henkisyydellä mitään mystistä vaan sitä, että opin erottamaan mikä arvo asioilla on. Ulkoiset asiat ovat muuttuneet vähemmän tärkeiksi kuin ihan pienet asiat, joissa voi nähdä suuria merkityksiä.”
”Kun ihmiset jakavat arkisia kokemuksia, se voi tuottaa valtavasti helpotusta ja mielenrauhaa. Arkipäivän tilanteissa näkee, että aina on mahdollisuus muuttua. Kun näitä kokemuksia on jakamassa, voi myös itse kasvaa niin, etteivät oma ihmisyys ja omanarvontunto enää ole sidoksissa aineellisuuteen ja ulkoisiin juttuihin.”
”Toimelassa ihmisten joukossa tunnen sydämessäni jotain sellaista, mitä on vaikea määritellä – iloa siitä, että joku ihminen on noussut vaikeuksistaan ja tehnyt pieniä palveluksia toisille.”
”Kaikki eivät tee ”hyviä töitä” tietoisesti tai tuo tuntemuksiaan sanoilla esille. Minä olen yhteisössä kanava moneen suuntaan, yhdistävä lenkki, jolle voi peilata ideoitaan ja saada kannustusta. Olen myös tulkki – olen oppinut tulkitsemaan eri ihmisille niitä asioita, joita täällä tapahtuu”, Jukka Vinnurva kuvailee rooliaan.
”Sosiaalityön eettiset periaatteet ovat tässä työssä tulleet minulle lihaksi – aiemmin ne olivat vain luettelo Sosiaalityöntekijä-lehden kannessa.”
Toiminnallisessa yhteisössä on helppo tulla ulos kuorestaan
Vinnurvan kokemuksen mukaan toiminnallisessa yhteisössä ihmisen on helpompi tulla kuorestaan kuin ammattiauttajan vastaanottohuoneessa:
”Ammattiauttajan luona ihminen voi joko jäykistyä niin, että hän arkailee puhua todellisista tuntemuksistaan tai sitten hän ajattelee, että toi on nyt ammattilainen ja sen pitäisi osata ratkaista minun ongelmani. Varsinkaan vähemmän koulutetut ihmiset eivät hyödy ammattilaisen terapiasta, koska auttajalla ja asiakkaalla on niin suuri luokkaero sosiaalisesti ja henkisesti.”
Minun ammattitaitoani voi joskus olla se, että hallitsen kielen, jossa ei käytetä lainkaan ammattilaisen ilmaisuja. Arkikielessä ovat enemmän mukana tunteet ja eleet ja sen vaistoaminen, miten ihminen käsittää asiat.”
Kaupunki antaa tilaa toimia
Vinnurvan mielestä Tampereen kaupungilla on ollut koko ajan melko myönteinen ja tukeva suhtautuminen uudenlaiseen toimintaan. Lamankin aikana yhdyskuntatyö on saanut kaupungin budjetista jopa kasvanutta tukea. Vaikeinta uuden toiminnan hyväksyminen on aina lähiyhteisölle.
”Kokeilutoimiston aikaisen tiimin sisällä olivat aikanaan tukalimmat valtataistelut. Kun se tiimi löysi yhteisen vireen ja opimme hyväksymään toistemme erilaisuuden, sain tavallaan luvan tehdä työtä omalla tavallani. Samoihin aikoihin tuli varovaista tukea korkeammalta johdolta.”
”Riskivaiheitakin on ollut. Työ on saanut paljon julkisuutta, mikä saattaa nousta päähän – sitä alkaa pitää itseään suurenakin pioneerina. Se voi lietsoa kateutta kollegoissa. Nykyisin yhteistyö kollegoiden kanssa kuitenkin toimii hyvin. Perinteiset sosiaalityöntekijät vierastavat yhdistykseen liittymistä, mutta ovat kuitenkin hyviä yhteistyökumppaneita julkisella puolella.”
Kaupungin ja kansalaistoiminnan roolit ovat muuttuneet jopa siten, että sosiaalityöntekijöistä ja kunnasta on tullut Yhdessä selviytymisen Tuen asiakkaita: kaikki sosiaalitoimen aluetoimistot käyttävät yhdistyksen muuttopalvelua, jolla yhdistys kerää rahaa toimintaansa ja tarjoaa samalla työtilaisuuksia nuorille.
Julkinen tuki kaksipiippuinen juttu
Hervantalaisessa yhdyskuntatyössä kunnan sosiaalitoimi ja kansalaistoiminta ovat monin tavoin nivoutuneet yhteen. Vinnurvan mielestä julkinen tuki kansalaistoiminnalle on kuitenkin kaksipiippuinen juttu:
”Julkinen tuki mahdollistaa inhimillisen ja tasa-arvoisen kohtelun verrattuna siihen, että joudutaan täysin yksityisten ihmisten armeliaisuuden varaan. Ongelma on kuitenkin se, että tuen jakajat ovat liian kaukana, monien väliportaiden päässä, kenttätason toiminnasta. Meillä toitotetaan koko ajan, että pitää mennä ruohonjuuritasolle, mutta toitottajat ovat harvoin valmiita luopumaan asemistaan.”
”Julkinen tuki tappaa helposti luovuuden ja muuttaa ruohonjuuritasolla syntyneet järjestöt osaksi avustusautomatiikkaa: niille hankitaan toimistot Helsingin keskustasta ja aletaan kantaa mikroja sisään. Näitä ruohonjuuritasosta vieraantuneita instituutioita on Suomessa valtavasti.”
”Toisaalta italialainen sosiologi Francesco Alberoni on sanonut, että kaikki instituutiot ovat aluksi luovia, sitten ne institutionaalistuvat ja lopulta jämähtävät paikalleen. Näin voi käydä myös Yhdessä Selviytymisen Tuelle, jos se jää vain ylläpitämään nykyisiä toimintojaan. Tärkeää on lähteä niistä ihmisistä, jotka ovat paikalla ja siitä mitä nyt voi tehdä, eikä roikkua menneissä saavutuksissa ja pettymyksissä. Uskon myös, että rohkeat ihmiset voivat jättää perustamansa instituution silloin, kun se lakkaa toimimasta.”
Hyvinvointivaltion purku ja kansalaistoiminta
On esitetty, että erilaiset oman avun ryhmät toimivat nimenomaan sellaisissa yhteiskunnissa, joissa julkista sosiaaliturvaa ei ole koskaan kovin paljon ollutkaan tai josta sitä on rajuimmin purettu. Vinnurva ei ole löytänyt selvää vastausta siihen, mikä on hyvinvointivaltion purkamisen ja kansalaisten oman toiminnan suhde.
”Jo Marx kuvasi, miten hyödyllinen rikollinen on yhteiskunnalle työllistäessään vankilalaitoksen, poliisin ja heidän kouluttajansa ja vihdoin viimein rikosoikeuden professorin, joka on saanut oivaa aineistoa väitöskirjaansa varten. Vähän sama asia on se, kun tutkijat ja byrokraatit puhuvat hyvinvointivaltion säilyttämisen puolesta – heillä on oma lehmä ojassa. Näinkin raadollisesti voi sanoa.”
"Se ettei ole olemassa mitään turvaverkkoa myös osaltaan pakottaa ihmiset itse toimimaan. Itsesuojeluvietti herää jossain vaiheessa.”
”Mielestäni hyvinvointivaltio on kehittynyt järjestelmä huolehtiessaan siitä, että ne ihmiset jotka kykenevät jotain tuottamaan aineellisessa tuotannossa, luovuttavat osan niille, joilla siihen ei ole mahdollisuutta. Hyvinvointivaltion kyvykkyys auttaa ihmisiä on kuitenkin toinen juttu. Auttaminen on aina toisen kohtaamista, jolla ei ole aineellisuuden kanssa tekemistä. Välillä tuntuu, että julkinen sektori ja ammattiauttajat ovat pikemminkin auttamisen esteinä.”
”Esimerkiksi Hollannista järjestetään huumenuorille vaellus- ja vieroitusleirejä Norjan tuntureille. Niille ei edes kelpuuteta ammattiauttajia mukaan. Minulla on usein sama henki. Ammattiauttaja näkee monesti kaikkialla vain ongelmia, joita hän yrittää hoitaa. Hän on pakkoauttaja – eikä osaa antaa ihmisen olla.”
”Tapaan usein ihmisiä, joilla on pallo jotenkin hukassa, he ikään kuin kelluvat. Annan heidän olla yhteisössä mukana – en edellytä heiltä mitään enkä pyri heitä hoitamaan.”
Vapaaehtoistyöltä odotetaan liikoja
Vapaaehtoistyön trendi on Jukka Vinnurvan mielestä herättänyt liikaa odotuksia
”On selvää, ettei esimerkiksi työtön ihminen voi koko ikäänsä nojata vapaaehtoistyöhön. Oma turvallisuuden tarve ei tule sillä tyydytetyksi. Osin tähänkin tarpeeseen vastatakseen yhdistys selvittää työpajojen muuttamista työosuuskunniksi, joista jokunen ihminen voisi saada elantonsa.”
Vinnurva arvelee, että teollisuuspaikkakunta Tampereen monilla työttömillä säilynyt perinteinen työläisen identiteetti voi vaikeuttaa työosuuskuntien perustamista. Työläinen näkee kapitalistin sellaisena, jota voi turvallisesti haukkua, mutta joka myös johtaa työtä ilman, että työläisen tarvitsee ajatella mitään.
”Tällaiseen identiteettiin törmätään esimerkiksi yhdistyksen työpajoilla. Osa kävijöistä odottaa, että on joku joka johtaa ja ottaa vastuun. Työosuuskunnissa vanha kapitalisti-työläinenasetelma kaadetaan nurin. Niissä pitäisi kasvaa siihen, että osuuskunta on kaikkien yhteinen juttu, josta kaikki kantavat vastuun.”
Iloa elämään
Jukka Vinnurvasta ei taitaisi enää olla sosiaalitoimiston sosiaalityöntekijäksi, joka tukka putkella suorittaa lakisääteisiä tehtäviään. Hänelle elämän muuttuminen pelkäksi suorittamiseksi on kauhistus:
”Tiedän, että esimerkiksi ajankäytön kannalta on tehokasta ja perusteltua suunnitella asioita, mutta elämä, joka on pelkkää suorittamista, ei ole elämisenarvoista. Jos elämästä puuttuu henkisyys, siitä puuttuu myös ilo. Ja mielestäni elämän tarkoituskin on kokea iloa. Ilo syntyy aitoudesta ja kunkin hetken totuuden kohtaamisesta yhdessä muiden kanssa.”
***
Alueellistamiskokeilusta Yhdessä Selviytymisen Tukeen
Tampereen Hervannassa alkoi vuonna 1985 sosiaalityön alueellistamiskokeilu, jonka yksi tavoite oli lisätä asukkaiden ja työntekijöiden näkemisten huomioon ottamista palvelujen suunnittelussa ja toteutuksessa. Hervannan aluetoimiston kokeilun alkuun sysäämässä yhdyskuntatyössä mukana olevat perustivat Toimelan sekä vuokrataloihin talotoimikuntia, erilaisia ryhmiä ja lasten ja nuorten kerhoja, koska julkisia palveluja ei ollut riittävästi tai ne eivät joustaneet paikallisten tarpeiden mukaan. Näiden toiminta-areenoiden vahvistamiseksi alettiin 1980-luvun lopulla kaivata tukiyhdistystä: Yhdessä Selviytymisen Tuki perustettiin vuonna 1990.
Yhdistys perustettiin, jotta ammatillisesti tai vapaaehtoisesti toimivat henkilöt voisivat yhdessä joustavasti tukea elämisen vaikeuksissa olevia, syrjäytyneitä tai syrjäytymisen uhkaamia henkilöitä. Ihmisiä haluttiin auttaa yhdessä luomaan terapeuttisia itseapuryhmiä, toiminnallisia yhteisöjä, uusia työpaikkoja tai muita työllistymis- tai selviytymiskeinoja. Parhaimmillaan toiminnoissa yhdistyvät ammatillisuuden taidot ja maallikon tervejärkisyys.
Yhdessä selviytymisen Tuen siipien suojassa on hyvin monenlaista nopeasti kehittyvää ja muuttuvaa toimintaa, jota on vaikea kerätä lyhyeksi listaksi. Yhdistyksellä on muun muassa kaksi kahvilaa ja kierrätyskeskus, johon liittyy monenlaista korjaamotoimintaa. Yhdistys hoitaa sosiaalitoimen muutot. Se myös kunnostaa ja lainaa polkupyöriä tamperelaisten käyttöön.
Yhdistyksen toimipisteisiin on työllistetty melkoisesti ihmisiä sekä järjestetty oppilaitosten opiskelijoille työharjoittelujaksoja ja yhdyskuntapalveluun tuomituille palvelupaikkoja.
Tukikohtana Toimela
Yhdistyksen tukikohdassa Hervannan Toimelassa toimii muun muassa käsityöpaja Kätevä, jonne voi tulla itsekseen työskentelemään tai osallistua erilaisille kursseille. Paikalla on myös vapaaehtoinen ohjaaja ja lastenhoitaja, joka huolehtii lapsista vanhempien työskennellessä. Kätevässä valmistetaan tilauksesta käsitöitä sekä järjestetään myyjäisiä ja näyttelyitä.
Toimelassa on myös vapaaehtoisapua hervantalaisille vanhuksille ja vammaisille välittävän Verkon toimisto. Työttömät sosiaaliohjaajat Tuija Vadén ja Vilja Nissinen perustivat Verkon vuonna 1993. Nyt Verkkoa pyörittää Tuija Vadén, joka sosiaalialan ammattilaisena, tosin palkattomana, pystyy antaman vapaaehtoisille auttajille pätevää ohjausta.
Verkon välittämä apu on lähinnä seuraa, turvaa ja aikaa. Vapaaehtoiset eivät tee kotipalvelun töitä tai lähde esimerkiksi rahasta pesemään ikkunoita.
Toimelasta löytyy myös kirjansidontaverstas, jossa voi teettää kirjansidonta- ja korjaustöitä. Verstaalla korjataan myös Kierrätyskeskukseen tulleita rikkinäisiä kirjoja, joista on vaivihkaa syntynyt kierrätyskirjasto.
Torpparit on esimerkki Toimelassa kokoontuvista aikuisten selviytymis- ja itseapuryhmistä. Torppareiden jäsenillä on ollut elämässään vaikeuksia alkoholin kanssa. Ryhmä on keskustelukerho, joka myös harrastaa ja virkistäytyy yhdessä.
Toimelassa on myös nuorille tilaa pelata vaikkapa biljardia tai tietokonepelejä koulun jälkeen.
Lastensuojeluhankkeita
Tärkeä osa yhdistyksen toimintaa ovat erilaiset lastensuojeluprojektit, esimerkiksi autoista kiinnostuneille nuorille syntynyt autokorjaamoprojekti Nuoret Ritarit. Nuoret korjaavat autoja ja opettelevat korjaamon pidon perustaitoja. He tekevät myös muuttokeikkoja rahoittaakseen korjaamotoimintaa ja pystyäkseen harrastamaan autourheilua.
Nuorten Ritarien toiminta on päättänyt monien epäsosiaalisen kierteen, parantanut työ- ja elämänhallintataitoja sekä vähentänyt sosiaalityön tarvetta.
Slalom-Ladies on 12–15-vuotiaiden tyttöjen lasketteluporukka. Leidit ovat reippaita nuoria: he hoitavat koulunsa hyvin ja heillä on monipuolisia harrastuksia. Ryhmä tarjoaa myös ”vetoapua” tytöille, joilla ei mene kotona kovin hyvin ja/tai joilla on jo suuri vaikeuksia.
Slalom-Mestarit on vastaava poikien ryhmä, jonka jäsenet aloittivat yhdistyksen muuttokeikkatoiminnan. He pystyvät muutoista hankkimillaan varoilla kustantamaan itselleen lasketteluleirejä.
Yhdistyksen lastensuojeluhankkeissa ammattiauttajat voivat irrottautua perinteisestä sosiaalityöstä ja toteuttaa projekteja itsenäisemmin. Viimeisimpänä on käynnistynyt LASTU-projekti, joka antaa nuorille työnteon ohella puuttuvia elämäntaidon oppeja ja myönteisiä kiinnekohtia normaaliin yhteiskunnalliseen toimintaan.
LASTU-projekti työllistää 30 – 40 nuorta vuodessa. Hanke kestää kullakin nuorella vuoden. Vuodesta yhdeksän ensimäistä kuukautta työskennellään kokopäiväisesti LASTU–pajassa, muun muassa tehdään puutöitä ja korjataan polkupyöriä. Työn ohessa nuoret saavat TYKO–koulutusta, osallistuvat leireille, harrastavat liikuntaa ja tutustuvat kulttuuripalveluihin sekä erilaisiin työpaikkoihin. Projektin kolmen viimeisen kuukauden aikana nuoriin pidetään yhteyttä tarpeen mukaan.
Yhdessä Selviytymisen Tuki toimii läheisessä yhteistyössä julkisien palveluiden, yritysten, järjestöjen ja oppilaitosten kanssa. LASTU-projekti on hyvä esimerkki monen tahon yhteistyöstä. Hanketta rahoittavat Raha-automaattiyhdistys, opetusministeriö ja Tampereen kaupunki. Yhteistyökumppaneita ovat Tampereen sosiaali- ja terveystoimi ja kouluvirasto, Hervannan työvoimatoimisto ja Pirkanmaan oppisopimustoimisto.
Yhdistyksessä keskeinen rooli on hallituksella, jonka puheenjohtaja on Jukka Vinnurva. Hallitukseen kuuluvat ammattilaiset ja ei –ammattilaiset vastaavat yhdistyksen eri toimialoista.
|
