|
Köyhäinhoitolehden näytenumero 1912.
Köyhäinhoitolehden lukijalle.
Historia opettaa, että kansojen ja rotujen välisissä taisteluissa ei ulkonaisella suuruudella eikä näennäisesti loisteliaalla sivistykselläkään ole ratkaisevaa merkitystä. Ratkaisu riippuu kansallishengen voimasta, kansan siveellisen ja taloudellisen kannan etevyydestä. Jos historia tässä puhuu totta, on ajatustemme yhteiskunnallisia laitoksia luodessamme ja niille sopivimpia toteuttamismuotoja harkitessamme kiinnyttävä ja keskityttävä juuri näihin perusvaikutteihin. Sillä kaiken yhteiskunnallisenkin työn äärimmäisenä tarkoituksena on oleva kansan kansallisen ja siveellisen hengen lujittaminen ja vahvistaminen, kansan syvimpäinkin kerrosten kasvattaminen ja kehittäminen korkeammalle henkisen ja aineellisen viljelyksen tasolle.
Varsinkin pienen ja ulkonaisesti voimattoman kansan keskuudessa on yhteiskunnallinen valistus- ja rakennustyö ohjattava kohti näitä päämääriä, ohjattava, olkoonpa itse työ minkä nimistä tahansa, ja etenkin aikoina, jolloin kansan elämä riippuu sen sisäisestä elinvoimasta.
Köyhäinhoitokin, sekä yleinen että yksityinen, on yhteiskunnallista rakennustyötä, vieläpä sellaista, joka ei jätä ainoatakaan kansalaista koskemattomaksi. Sitä suuremmalla syyllä on sitäkin suunniteltaessa pidettävä mielissä viittaamamme päämäärät.
Mutta miten onkaan asianlaita kunnissamme? – Jos niissä liikkuessamme ryhdymme erinäisiltä kuntalaisilta tiedustelemaan heidän käsitystään köyhäinhoidon tehtävästä, saamme, miten eri vastaajain sanat sattunevatkin, pääpiirteissään miltei aina saman vastauksen. Köyhäinhoito on asetettu, niin sanotaan, lieventämään hätää ja puutetta, pelastamaan valistuneen, kristillisen yhteiskunnan kärsiviä jäseniä kuolemasta nälkään ja hoidonpuutteeseen. –
Onhan vastauksessa totta ja oikeata; mutta tämä vastaus ei tyydytä. –
Toiset, joiden silmä on kantanut syvemmälle ja ymmärrys avartunut tajuamaan kaikessa syyn ja seurauksen järkähtämätöntä lakia, vastaavat jo toisin. – Köyhäinhoito ei saa tyytyä, sanovat he puolestaan, vain hädän lieventämiseen: sen on sitä poistettava ja pyrittävä ehkäisemään sen syitä ja syntyä, kykenemättömyyttä, kodin- ja työnpuutetta, juoppoutta, laiskuutta, huikentelevaisuutta: sanalla sanoen kaikkia niitä yhteiskunnallisia epäkohtia ja yleisiä paheita, joiden seurauksena köyhäinhoito juuri esiintyy. –
Tässä vastauksessa on jo enemmän syvyyttä, enemmän arvostelevaa järkeä ja inhimillisyyden tuntoa. Sen mukaisena laajenee köyhäinhoidon tehtävä hätääntyneen yksilön hetkellisestä hoitelusta moninaisia yhteiskuntaelämän varjopuolia käsitteleväksi reformityöksi.
Mutta vieläkin puuttuu jotain, vieläkin korkeampiin päämääriin on köyhäinhoidossakin pyrittävä. Sen on otettava ohjelmansa ylimmäksi pykäläksi koko kansakunnan onni ja menestys, sen yleinen vapauttaminen köyhyyden kurjuudesta. Sanalla sanoen: köyhäinhoidon korkeinna määränä on oleva köyhyydettömyys, köyhäinhoidon asteettainen itsensä tarpeettomaksi tekeminen. – Mutta niille perille pyrkiessään on köyhäinhoidon muututtava koko olemukseltaan. Sen on sisäisesti kehityttävä ja syvennyttävä nykyisen lääketiedon tavalla, joka pikemminkin pyrkii poistamaan tautien syitä ja syntyä, kuin rakentelemaan hoitoloita erilaisiin sairauksiin jo sortuneille; sen on muodostuttava voimakkaaksi tekijäksi kansan siveellisen ja taloudellisen kehittämisen ja kasvattamisen työssä. Vasta sellaisena voimme odottaa sen toiminnasta kauas kantavia hedelmiä, vasta sellaisena vastaa tämäkin yhteiskunnallisen rakennustyön haara niitä vaatimuksia, joiden täyttämiseen pienen maamme parhaat voimat ovat nykyisin keskitettävät, siinä vakaumuksessa, että vähäinenkin kansa on voimakas, niin kauan kuin sen kodeissa vallitsee eteenpäin ja ylöspäin pyrkivä mieli, niin kauan kuin sen syvimmissäkin kerroksissa pysyy valveilla luja siveellinen kunnian- ja omanarvontunto ynnä ahkera yritteliäisyys taloudelliseen riippumattomuuteen oman, vaikka pienenkin, tuvan ja peltotilkun turvin.
Tiedämme, että yhteiskunta on yksilöiden yhteenliittymä, sellainen, jonka terve kokoonpano edellyttää, että jokainen, samalla kun huolehtii omaa toimeentuloaan ja valmistaa itselleen mahdollisimman parhaat elinehdot, toimii tekoja, jotka välillisesti lankeavat kokonaisuuden hyväksi. Siitä on peräisin yhteistajunta, siitä n.s. yhteisvastuuntunto eli tietoisuus siitä, että on ja tahtoo olla osa kokonaisuudesta, käsitys siitä, että on elämästään vastuunalainen ei vain itselleen, vaan kokonaisuudellekin. Mutta tämän tajunnan ja tunnon syvyys ja voima, joiden avulla köyhäinhoitotyökin kerran on muodostuva ihanteellisemmaksi ja sen ohjelma nostatettava koskettelemaimme vaatimusten tasalle, riippuu juuri voimakkaamman, parempiosaisen yksilön tavasta suhtautua heikompaansa. Persoonallisella, oikeaan osatulla vaikutuksella on juuri tässä perimmäinen arvonsa. – Sillä mistäpä onkaan ilonaihe suurempi, kuin tiedosta nostattaneensa lähimmäisensä jälleen jaloilleen, pelastaneensa siveellisesti tai taloudellisesti raunioituneen kanssaihmisensä uudestaan hyödylliseksi yhteiskunnan jäseneksi. – Työ antaa ylevimmän tyydytyksen ihmisrintaan kaikissa elämän vaikeuksissa. Työ, jota tehdään epäitsekkäässä mielessä heikomman suojelemiseksi tai harhaan menneen ojentamiseksi, on siunausrikkainta maailmassa. Sellaisella työllä on koko kansakuntaan nähden siveellisesti elähdyttävä voima.
Tämän suuntaiseen työhön tahtoisi Köyhäinhoitolehti koota ja innostaa kaikkien kylien parhaat voimat. Se luovuttaa palstansa mielihyvällä sekä julkisen köyhäinhoidon että yksityisen hyväntekeväisyyden toimitsijoille ja harrastajille, jotta tietoja ja kokemuksia vaihtaen oppisimme näissäkin tehtävissämme karttamaan huonoa ja toteuttamaan hyvää.
Lehti koettaa parhaansa mukaan seurata myöskin suurten sivistysmaiden köyhäinhoito- ja hyväntekeväisyysvirtauksia, joista kaukaisella maallamme on runsaasti oppimista.
Erityisessä kirjeenvaihto-osastossa vastataan yleisempää laatua oleviin kysymyksiin ja paikanvälitysilmoituksilla y.m. tiedonannoilla sekä köyhäinhoitohallitusten kuukautisilla muistilistoilla koetamme palvella sekä köyhäinhoidon virkailijoita että kuntia.
Lehti tulee ilmestymään ensi vuoden alusta kunkin kuukauden ensimäisenä ja kolmantena perjantaina, joka toinen numero vähintäänkin 4 sivuisena, joka toinen vähintäänkin 8 sivuisena. Tilaushinta on, sekä toimitukselta tilattaessa että kaikissa maan postitoimistoissa, koko vuodelta 2: 50 p., puolelta vuodelta 1: 50 p ja kuukaudelta 30 penniä. Lehdestä julaistaan myöskin ruotsinkielinen painos, nimeltään Fattigvårdsbladet.
Lehden vastaavana toimittajana on kaakkoispiirin vaivaishoidonneuvoja Bruno Sarlin; ja ovat lehdelle luvanneet apuaan, kuten otsikosta näkyy, useat köyhäinhoito- ja hyväntekeväisyystoiminnan sekä niiden raja-alojen etevät tuntijat ja harrastajat.
Olemme katsoneet tarpeelliseksi julkaista lehdestä kaksi numeroa kuukaudessa, jotta kunnallinen köyhäinhoito olisi siinä tilaisuudessa viivytyksittä saattamaan asianomaisten tietoon kuulutuksiaan ja ilmoituksiaan.
Ilmestymispäiväksi olemme taasen valinneet perjantain vain siinä toivossa, että lehti siten ennättäisi parhaakseen sunnuntaiksi etäistenkin maaseutujen tilaajille.
Vilpitön toivomuksemme on, että kunnallisen köyhäinhoidon ja yksityisen hyväntekeväisyyden harrastajat liittyvät levittämään lehteämme äänenkannattajanaan sekä vilkastuttamaan sen sisältöä uutisillaan ja kirjoituksillaan, sillä köyhäinhoitomme nykyinen kanta vaatisi lujaa ja ymmärtävää yhteistyötä, muodostuakseen mahdollisimman tarkoituksenmukaiseksi kaikissa osissaan.
Kuopiossa, marraskuun 23 p:nä 1912.
Toimitus
|
